Vion Tarinat I: Pelko
Alatalo, Päivi Marita
2018
407 sivua
Okei, tässä kohtaa menin helpolla. Kyseessä on nimittäin kirjailijan esikoisteos. Joten tätä kirjoittaessani kyseessä on hänen ainoa teoksensa. Joskin sarjan toinen osa on kuulemma jo vireillä. Ainokaisesta tämä ei siis ehkä käyne enää kovin pitkään.
Pelko on suomalaista scifiä, mikä saikin minut tarttumaan tähän kirjaan. Lisäksi takakannessa mainitaan kuvitus, joka alkoi kiehtomaan mieltäni. Valitettavasti kirjassa itsessään oleva kuvitus kattaa vain muutaman kuvan. Ne ovat kyllä hienoja, mutta olisi niitä voinut olla enemmän kun kuvitus kerta erikseen piti mainita.
Itse kirja. Se vie lukijan kaukaiseen aikaan ja kaukaiseen paikkaan. Ihmisrotu on kehittynyt ja muuttunut ja kirjan alkaessa tekee vähitellen kuolemaa, sillä lapsia ei enää synny. Suuri osa kansasta on hedelmättömiä ja jokainen raskaus on aina ihme ja herkästi keskeytyvissä. Tuhon aiheuttaneet olennot ovat vielä eloonjääneiden selviytyjien hyvässä muistissa.
Kirjan sankarit ovat suurimmaksi osaksi sodan karaisemia veteraaneja. Miehiä, joiden keskelle heitetään nuori ja hemaiseva tyttö - varsinainen Mary Sue. Siitä voikin jo miltei arvata mihin suuntaan juoni menee... Sotilastehtävän keskellä on luvassa aikuisten ihmisten esittämää lukioikäisten normaalia käytöstä vastaavaa draamaa ja säätöä. Panoksena koko ihmiskunnan kohtalo. Eipä siinä sitten muuta.
Oikeasti Alatalo tuntuu ottaneen itselleen melkoisen haasteen. Osa hänen ideoistaan on hyviä ja toimivia. Välillä tarina nappaa mukaansa. Itse en kaikille henkilöhahmoille lämmennyt ja osa kuvioista on ihan liian kliseisiä saadakseen plussapisteitä. Lopun suuri ja yllättävä kääne taas menee jopa yli minun mielikuvitukseni ja biologian tietouteni. Onkohan moinen edes mahdollista? Edes kirjallisuudessa?
Täti kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti