Nolla kelviniä
DeLillo, Don
Bützow, Helene (kääntäjä)
2017
271 sivua
Don DeLilloa on kehuttu kirjailijana ja joskus viime syksynä satuin huomaamaan tämän uutuuden, jonka takakansi
herätti kutkuttavia ajatuksia. Silloinen pieni scifi-kauteni sai minut pistämään tämän kirjan varaukseen, sillä ketäpä
eivät tulevaisuudessa tapahtuvaa uudelleen herättämistä varten säilöttävät ihmisruumiit kiinnostaisi. Etenkin kun
moiseen teknologiaan ei tuntuisi olevan enää kovin pitkä matka…
Käsiini sain opuksen, joka ei oikeastaan auennut minulle. Se on syvän pohdiskeleva, vie lukijansa syvälle ihmisen
ajatuksiin ja tunteisiin. Kirjan päähenkilö Jeff pohtii omaa varttumistaan samalla kun seuraa isänsä ja tämän vaimon
matkaa kohti odotusta. Vaikka lukija pääseekin seuraamaan Jeffin ajatuksia varsin läheisesti, tuntuu hän jäävän
jotenkin etäiseksi. Aivan kuin mies olisi irrottanut itsensä todellisuudesta ja pyrkisi pitämään elämänsä jonkinlaisessa
perustilassa.
Lukiessani aloin pohtimaan, johtuuko kirjan hankaluus sen aiheesta vai käytetystä kielestä. Nolla kelviniä tuntuisi
nimittäin olevan melkoisen haastavaa luettavaa. Se ei ole aiheeltaan kepeä, eivätkä sen henkilöhahmot pyri olemaan
helppoja. Se asettaa lukijalle haasteen. Sitä pitää pohtia ja lukea rauhassa.
Toteankin, että DeLillo ei ainakaan tämän kirjan pohjalta avautunut minulle kirjailijana. Sain kuitenkin haastaa itseni ja
ehkäpä myöhemmin annan kirjailijalle vielä toisen mahdollisuuden. En kuitenkaan suosittelisi tätä kirjaa lukijalle, joka
kaipaa ajatustensa nollaamista.
Viisi vinkkiä kirjoista, jotka on kääntänyt palkittu kääntäjä:
Beckett, Samuel: Watt (Caj Westerberg)
Fallanda, Hans: Yksin Berliinissä (Ilona Nykyri)
Mihkelson, Ene: Ruttohauta (Kaisu Lahikainen)
Saramago, José: Kaikkien nimet (Erkki Kirjalainen)
Tokarczuk, Olga: Vaeltajat (Tapani Kärkkäinen)
Täti kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti