Juoksuhaudantie
Hotakainen, Kari
2017
334 sivua
Hotakaisen vuonna 2002 alkuperäisesti ilmestyneestä Juoksuhaudantiestä jäi minulle sekava olo. Kirja on ensinnäkin kerrottu useamman henkilön kautta. Se tarkastelee heidän päiviään ja ajatuksiaan. Osittain täydentää edellä kerrottua, osittain taas antaa lukijalle uutta pohdittavaa. Monien henkilöiden ajatusten seuraaminen ja näistä tapahtumista loogisen tapahtumaketjun järjestäminen ei aina ole helppoa puuhaa. Ei ainakaan tässä tapauksessa. Onneksi teksti on edes kirjoitettu huumorilla, joten kaikkea ei (ehkä) tarvitse ottaa niin kovin vakavasti.
Luulen, että Juoksuhaudantie on kirja, joka aukeaisi paremmin lukijalle, joka pystyy samaistumaan henkilöihin enemmän. Kun itse olen lapseton, elän enempi tai vähempi onnellisessa parisuhteessa (yleensä siinä onnellisemmassa onneksi, tosin ukko voi olla eri mieltä kysyttäessä. Ei siis kysytä) ja asun kerrostalossa (joskin haaveilen omakotitalosta. Tosin sitä varten pitäisi ukon rotjakkeen reipastua kotitöiden suhteen), niin en ihan onnistunut pääsemään sisälle kenenkään ajatusmaailmaan. Siitäkin huolimatta ymmärrän kyllä, miksi kirjaa on kehuttu. Se on rohkeasti erilainen, eikä pyri valtavirran mukaan.
Viisi vinkkiä kirjoista, jota myös on käännetty suomesta jollekin toiselle kielelle:
Aho, Juhani: Rautatie
Hirvisaari, Laila: Vienan punainen kuu
Isomäki, Risto: Sarasvatin hiekkaa
Krohn, Leena: Mehiläispaviljonki
Waltari, Mika: Sinuhe egyptiläinen
Täti kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti