maanantai 29. lokakuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 44. Kirja liittyy johonkin peliin
Armada
Cline, Ernest
2018
377 sivua
Clinen Ready Player One teki muoriin lähtemättömän vaikutuksen joitakin vuosia sitten. Suurella jännityksellä siis odoteltiin tätä tekijän toista teosta, Armadaa, jonka koko idea pyörii Armada-nimisen pelin ympärillä. Pelimaailma ei ole muoria koskaan suuremmin kiinnostanut, mutta riittävästi tietämystä on kertynyt kärryillä pysymistä varten. Edeltäjänsä tavoin tämäkin kirja vilisee viittauksia populaarikulttuuriin, jonka (edes pintapuolinen) tuntemus syventää lukukokemusta tietynlaiseen nostalgiaan saakka. Oli sitten pelannut niitä pelejä tai kuunnellut musiikkia itse tai ei.
Päähenkilö Zack Lightman elelee pääasiassa pelitodellisuudessa, reaalimaailma ei merkitse hänelle paljonkaan. Hän on aivan huipputason pelaaja Armadassa, pelissä, jossa avaruusolennot hyökkäävät Maahan. Eräänä päivänä koulussa Zack joutuu hieraisemaan silmiään toisenkin kerran, kun ulkona leijailee pelistä tuttu avaruusalus, jonka kyytiin Zackin on kiivettävä. Alkaa seikkailu, jossa toden ja pelin rajat hämärtyvät, jossa mikään entinen ei enää pidä paikkaansa, ja jossa tavallisten teinipoikien tehtäväksi sysätään koko maailman pelastaminen. Pikkujuttu.
Cline kirjoittaa vetävästi ja vauhdikkaasti. Populaarikulttuuri yhdistettynä hyvään stooriin on ehdottoman hyvä resepti kirjalle, mutta yhtä asiaa muori lukiessaan mietti, niin tämän kuin edellisenkin kohdalla: kenelle nämä kirjat on kirjoitettu? Muorin ikäluokka repii riemunsa juuri siitä populaarikulttuurista, kun taas nuorempaa väkeä saattaisi vetää pelimaailma ja sen todellisuus. Armada ei ollut muorin mielestä yhtä hyvä kuin Ready Player One, mutta toisaalta se saattaisi iskeä nuorempaan väkeen paremmin. Mutta saako näistä kirjoista irti tarpeeksi jos ei tunne näissä kirjoissa käsiteltyä populaarikulttuuria? Muori ei tiedä.
Muita kirjoja, jotka liittyvät johonkin peliin:
Cline, Ernest: Ready Player One
Lappalainen, Eija: Devoted Souls: Peliromaani
Motte, Anders de la: Peli
Vacklin, Anders: Beta
Veirto, Kalle: Pelibunkkerin pojat
Muori kuittaa.
maanantai 22. lokakuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
Juoksuhaudantie
Hotakainen, Kari
2017
334 sivua
Hotakaisen vuonna 2002 alkuperäisesti ilmestyneestä Juoksuhaudantiestä jäi minulle sekava olo. Kirja on ensinnäkin kerrottu useamman henkilön kautta. Se tarkastelee heidän päiviään ja ajatuksiaan. Osittain täydentää edellä kerrottua, osittain taas antaa lukijalle uutta pohdittavaa. Monien henkilöiden ajatusten seuraaminen ja näistä tapahtumista loogisen tapahtumaketjun järjestäminen ei aina ole helppoa puuhaa. Ei ainakaan tässä tapauksessa. Onneksi teksti on edes kirjoitettu huumorilla, joten kaikkea ei (ehkä) tarvitse ottaa niin kovin vakavasti.
Luulen, että Juoksuhaudantie on kirja, joka aukeaisi paremmin lukijalle, joka pystyy samaistumaan henkilöihin enemmän. Kun itse olen lapseton, elän enempi tai vähempi onnellisessa parisuhteessa (yleensä siinä onnellisemmassa onneksi, tosin ukko voi olla eri mieltä kysyttäessä. Ei siis kysytä) ja asun kerrostalossa (joskin haaveilen omakotitalosta. Tosin sitä varten pitäisi ukon rotjakkeen reipastua kotitöiden suhteen), niin en ihan onnistunut pääsemään sisälle kenenkään ajatusmaailmaan. Siitäkin huolimatta ymmärrän kyllä, miksi kirjaa on kehuttu. Se on rohkeasti erilainen, eikä pyri valtavirran mukaan.
Viisi vinkkiä kirjoista, jota myös on käännetty suomesta jollekin toiselle kielelle:
Aho, Juhani: Rautatie
Hirvisaari, Laila: Vienan punainen kuu
Isomäki, Risto: Sarasvatin hiekkaa
Krohn, Leena: Mehiläispaviljonki
Waltari, Mika: Sinuhe egyptiläinen
Täti kuittaa.
maanantai 15. lokakuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 42. Kirjan nimessä on adjektiivi
Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
Sinisalo, Johanna
2005
482 sivua
Johanna Sinisalo kuuluu muorin suosikkikirjailijoihin. Tavallaan. Kaikki ei ole kolahtanut eikä kaikkea ole vielä luettu, mutta osa tuotannosta täräyttää täysillä päin eikä jätä ihmistä rauhaan. Paras esimerkki on Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita, joka nimensä mukaisesti sisältää lukuisia erittäin häiritseviä ja kummittelemaan jääviä juttuja. Ei heikkohermoisille.
Muita kirjoja joiden nimessä on adjektiivi:
Beukes, Lauren: Säkenöivät tytöt
Guillou, Jan: Punaisen ja mustan välissä
Pullman, Philip: Kultainen kompassi
Turgenev, Ivan: Tarpeettoman ihmisen päiväkirja
Ulitskaja, Ljudmila: Iloiset hautajaiset
Muori kuittaa.
maanantai 8. lokakuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 41. Sattumanvaraisesti valittu kirja
Lukuhaasteen kohta 41. hakee kunkin lukijan sattumanvaraisesti mukaan valitsemaa kirjaa. Tässä ovat Muorin ja Tädin sattumanvaraiset kirjat:
Kaikki taivaan linnut
Lee, Harper
2017
285 sivua
Kaikki taivaan linnut on tavallaan itsenäistä jatkoa Leen aikaisemmin julkaistulle teokselle Kuin surmaisi satakielen. Todellisuudessa hän kuulemma kirjoitti teokset samoja aikoja ja ehkä jopa tämän myöhemmin julkaistun aikaisemmin. Spekulointia, spekulointia johon varmuutta emme tule saamaan koskaan.
Luin Kuin surmaisi satakielen joskus vuosia sitten ja pidin Leen kuvailusta ja hänen hahmoisaan. Hän kirjoittaa selvästi ja kuvaa hyvin aikaa ja henkilöitä. Tästä syystä nappasin Kaikki taivaan linnut kirjaston pokkarihyllystä sen siinä kiireen lomassa huomatessani. Ei nyt niin kovin yllättävä sattuma, mutta sattuma kuitenkin.
Kaikki taivaan linnut on vakuuttava kuvaus etelävaltiolaisen pikkukaupungin elämästä, jonka keskelle suurkaupungissa asuva nuori nainen palaa lomallaan. Hän kohtaa pienen kaupungin muuttumattomuuden, joka kuitenkin on ehkä sittenkin nitkahtanut jonkin verran eteenpäin. Vai onko nainen itse muuttunut?
Ehdottomasti ajatuksia herättävää luettavaa!
Täti kuittaa.
Yksi meistä valehtelee
McManus, Karen M.
2018
358 sivua
Menköön sattumanvaraisesta vaikka se, että kesällä selasi katalogeja ja teki varauksia vähän siitä sun tästä, unohti autuaasti koko homman ja yllättyi saadessaan käteensä tällaisen kirjan. Ei mitään muistikuvaa.
Yksi meistä valehtelee kertoo viidestä keskenään hyvin erilaisesta nuoresta, jotka päätyvät jälki-istuntoon. Vain neljä heistä kävelee sieltä ulos, viides pääsee hengestään. Kaikilla näistä neljästä olisi ollut jonkinlainen motiivi tappaa tämä viides. Ei mikään mukava kaveri, muorikin olisi helposti voinut päästää päiviltä mokoman mulkvistin. Mutta kuka se näistä neljästä oli, vaiko kukaan, selviää vasta paljon myöhemmin. Juttua kerrotaan vuorotellen kaikkien neljän näkökulmasta, ja koko ajan on selvää etteivät kaikki (jos kukaan) puhu totta. Pitkästi aikaa nuorten jännäri, joka jaksaa pitää otteessaan ja suorastaan piinaa lukijaa viimeisille sivuille asti. Ihan huippua!

maanantai 1. lokakuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 40. Kirjassa on lemmikkieläin
Katukatti Bob
Bowen, James
2014
268 sivua
Harvoin muori lukee elämäkertoja, vielä harvemmin kissa-aiheisia, mutta tämä on yksi koskettavimmista. James Bowen kertoo kirjassa oman tarinansa huumehuuruisesta elämästään, kaunistelematta ja muita syyttelemättä, aikomuksestaan päästä selville vesille ja yrityksestä tienata elantonsa katusoittajana.
Jamesin elämä muuttuu täysin kun kulkukissa eräänä päivänä päättää lyöttäytyä yksiin hänen kanssaan. Hän ei ensin uskaltaisi ottaa sitä vastuulleen, elämänhallinta kun ei omalla kohdallakaan ole ihan parasta A-luokkaa, mutta kissa on päättänyt toisin. Kissan nimeksi tulee Bob, ja se kulkee Jamesin mukana katusoittokeikoilla joka päivä. Vähän kerrassaan James huomaa elämänsä muuttuvan parempaan suuntaan. Toisesta huolehtiminen auttaa häntä eteenpäin, Bob pitää seuraa (ja sen ansiosta James tienaakin enemmän) ja hiljalleen James huomaa ottavansa askelia uusiin suuntiin.
Kirjassa vakuuttaa etenkin Jamesin rehellisyys. Hän kertoo tarinan koruttomaan tyyliin, kaunistelematta tai liioittelematta, asiat asioina. Hän näkee Bobin ratkaisevana tekijänä elämänsä muutoksissa, ja lukijalle nousee pala kurkkuun parikin kertaa silkasta liikutuksesta. Harvoin saa lukea todellista selviytymistarinaa, mutta tämä on sellainen.
Muita kirjoja, joissa on lemmikkieläin:
Amory, Cleveland: Kissa joka tuli jouluksi kotiin
Conroy, Pat: Suuri Santini
Grogan, John: Marley ja minä
Karvonen, Tytti: Rasseli ja Tuisku
Rowling, J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi
muori kuittaa.
maanantai 24. syyskuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama
Sivullinen
Camus, Albert
2012
160 sivua
Albert Camus oli syntyjään ranskan algerialainen, joka myöhemmin muutti asumaan varsinaisen Ranskan maaperälle. Täten tulkitsen hänet maahanmuuttajaksi ja kuittaan siten tämän haastekohdan yhdellä klassikolla ja yhdellä kirjalla pois lukulistoiltani.
Sivullinen ei ole pitkä romaani. Se ei myöskään ole välttämättä helppolukuinen romaani. Kirjan tapahtumat alkavat päähenkilön äidin kuolemasta ja siitä alkaa vähitellen kehittyvä ja monimutkaistuva tapahtumien ketju, jonka seurauksena Mersault joutuu melkoiseen kiipeliin.
Osa kirjasta on tapahtumien seuraamista ja osa Mersaultin pohdiskeluja. Tunnustan, että vaikka pidänkin Camus'n tyylistä kirjoittaa, ei Sivullinen oikein napannut minuun. Ehkä tämä johtuu siitä tavasta, miten kylmäksi, ulkopuoliseksi ja välinpitämättömäksi hän esittää Mersaultin...
Viisi vinkkiä kirjoista, jotka myös ovat maahanmuuttajan kirjoittamia:
Lindén, Zinaida: Nuorallatanssija
Farah, Nura: Aavikon tyttäret
Kouros, Alexis: Godwanan lapset
Rushdie, Salman: Firenzen lumoojatar
Schatz, Roman: Käsikirja: tee-se-itse-opas miehille
Täti kuittaa.
maanantai 17. syyskuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
Löydät kun lakkaat etsimästä
Hellsten, Tommy
2015
168 sivua
Kirja läsnäolon mysteeristä. Oivaltavia ajatuksia ja plaaplaa. Muorista tuntuu, että kyllä on kustu lukijaa linssiin. Nopeasti tämän kyllä luki, koska joka aukeamalla on vain yksi tai kaksi lyhyttä ja ah niin oivaltavaa (jep) ajatusta. Kuvat on Hellsten ottanut itse, ja monenlaisia hyviä kuvia kirjassa kieltämättä onkin. Kyllä ei Hellsten ole koskaan kuulunut muorin suosikkeihin, eikä päässyt suurempaan suosioon nytkään.
Muita kirjoja, joiden kannessa on kulkuneuvo:
Bergstrand, Mikael: Delhin kauneimmat kädet
Graham, Ian: 50 laivaa jotka muuttivat historian kulun
Kolu, Siri: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittajan Suomi
Westö, Kjell: Rikinkeltainen taivas
Muori kuittaa.
maanantai 10. syyskuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
Lukuhaasteen kohta 37. on lukijakohtainen. Esittelyssä Muorin ja Tädin valinnat:
Helsinkiin
Aho, Juhani
2012
61 sivua
Helsinkiin on pienoisromaani, joka kuvaa nuoren ylioppilaan Antin matkaa laivalla ja junalla kohti Helsinkiä ja ylioppilaan verratonta elämää. Nuorukainen tietysti elättelee suuria unelmia ja haaveita, kuvittelee itseään jo aikamieheksi ja haluaa hankkia aikuisen kokemuksia. Näissä tuumissa unohtuvat äidin ja ystävien neuvot ja opastukset ja poikaselle tulevat tutuksi varsin nopsaan ylioppilaselämän "varjopuolet".
Tämä Juhani Ahon teos löytyy ilmaiseksi ladattavana e-kirjana Elisa Kirjan klassikkojen joukosta. Se on oivallinen oman aikansa kuvaus. Minuun henkilökohtaisesti se ei oikein iskenyt, sillä päähenkilö Antti on minusta melkoinen idiootti kaikesta "oppineisuudestaan" huolimatta. Mutta kai tietynlainen kokeilu kuuluu jokaisen nuoren kasvamiseen.
Tulkitsin, että kohdan riittää täyttämään se, jos tuon ukon rotjakkeeni toinen nimi on Juhani. Close enough.
Täti kuittaa.
Jäljet
Ahonen, Markus
2016
323 sivua
Tämä osui silmiin taannoin, kun asiakkaalle piti etsiä jotain uudempaa kotimaista jännäriä. Näkyy olevan sarjan kolmas osa, joten nähtäväksi jää montako kirjaa muorin pitää lukea tältä kirjailijalta. Kotimaista jännäriä ilmestyy muorin mielestä nykyään aika hyvin, joskin laatu ei aina niin vakuuta. Tämän kirjailijan kirjoista muori on kuullut hyvää. Katsellaan miten käy.
Ahonen asuu Irlannissa, mutta hänen romaaniensa tarinat sijoittuvat Suomeen. Jäljet ilmestyi ensin e-kirjana vuonna 2014, ja korjattuna laitoksena paperikirjana 2016. Täytyypä vilkaista onko saatavilla muorin kirjastoista e-versiona.
Muorin armas aviomies on nimeltään Markus.

maanantai 3. syyskuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
Jumalainen näytelmä
Dante Alighieri
2013
446 sivua
Okei, muori huijaa. Kai nyt runo on tärkeässä roolissa, kun kyseessä on heittämällä yksi maailman tunnetuimmista runoelmista. On ehkä tullut jo selväksi, että muori rakastaa runoutta. Tämä alun perin 1300-luvulla kirjoitettu teos löytyy muorin omasta hyllystä sekä kolmiosaisena vuodelta 1966 että uusintapainoksena (yksissä kansissa) vuodelta 2013. Jälkimmäinen on Gustave Dore´n erittäin vaikuttavasti kuvittama.
Paras osa tätä kolmiosaista teosta on ehdottomasti Helvetti. Muut voi jättää vaikka lukemattakin, mutta Helvettiin kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa. Runomitta vaatii nykylukijalta epäilemättä paljon, mutta muorin mielestä se kuitenkin ehdottomasti kannattaa. Tarinaa voi lukea niin monelta kantilta, ettei siihen kyllästy koskaan. Tai muori ei ainakaan kyllästy.
Jos runomitta pelottaa liikaa, kannattaa kokeilla Emersonin sarjakuvaversiota Danten Infernosta. Pieniä taiteellisia vapauksia (jotka osoitetaan tekstissä joka kerta erikseen) huomioimatta sarjakuva on yllättävän autenttinen. Oli kieltämättä ihan mielenkiintoinen kokemus lukea kirjallisuushistorian suurimpiin nimiin kuuluva teos nelivärikuvitettuna sarjakuvana.
Muita kirjoja, joissa runo on tärkeässä roolissa:
Christie, Agatha: Eikä yksikään pelastunut
Cleveland-Peck, Patricia: Älä päästä norsua kaivinkoneen rattiin
Condie, Ally: Tarkoitettu
Ovidius: Muodonmuutoksia
Tolkien, J.R.R.: Taru sormusten herrasta
Muori kuittaa.
maanantai 27. elokuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus
Hargla, Indrek
2011
349 sivua
Tämä kirja aloittaa Virossa asuvasta apteekkari Melchiorista kertovan historiallisten dekkareiden sarjan. Näiden keskiaikaisten rikosten näyttämönä toimii vanha ja lumoava Tallinna. Tapaukset tekee muistettaviksi ja kiintoisiksi se, että ne on kuvattu ja tutkittu keskiaikaisia menetelmiä ja tietoperustaa hyödyntäen. Mukaan on sotkettu aimo ropaus vanhaa historiaa ja elämänmenoa. Kaikkein vauhdikkaimpien dekkarien ja jännäreiden ystäville tätä sarjaa en suosittelisi. Tahti on toisinaan sen verran rauhaisaa.
Olen itse kahden vaiheilla kirjan suhteen. Toisaalta pidän kirjan historiallisuudesta ja miten se on otettu kirjoitettaessa huomioon. Toisaalta jokin kirjoitustyylissä tuntui tökkivän lukiessa. En lopulta pitänyt lukukokemusta aina sujuvana. Enkä edes osaa määrittää kunnollista syytä tähän! Olivatko tapahtumat jopa liian verkkaisia omaan makuuni? Ehkä. Harkintaan jää, kokeilenko jossain vaiheessa sarjan seuraavaa osaa. Niille, keihin kirja iski, löytyy luettavaa tällä hetkellä kaikkiaan 5 kirjan verran.
Viisi vinkkiä kirjoista, jotka myös kertovat entisen itäblokin maasta:
Greenwell, Garth: Kaikki mikä sinulle kuuluu
Lortsenkov, Vladimir: Lentävä traktori
Oksanen, Sofi: Stalinin lehmät
Sandu, Christina: Valas nimeltä Goliat
Statovci, Pajtim: Kissani Jugoslavia
Täti kuittaa.
maanantai 20. elokuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
Oryx ja Crake
Atwood, Margaret
2003
487 sivua
Tämä haasteen kohta osoittautui muorille jotenkin tosi vaikeaksi, sekä aiheen hankaluuden että ajankohdan vuoksi. Elämä heitti silmille niin ikäviä asioita, että oli vaikea keskittyä maallisiin murheisiin. Lopulta, ehkä juuri sen surkeuden innoittamana, muorin piti ottaa uusintakierrokselle tämä Atwoodin kirja. Saattaa mennä samaan syssyyn koko trilogia, mutta menköön.
Oryx ja Crake on yksi muorin ikisuosikeista. Ja tietenkin dystopia, kuinka ollakaan. Kirjassa luodaan pelottava tulevaisuudenkuva, lähitulevaisuuteen sijoittuva, joka voisi kaikessa kamaluudessaan olla totta. Kirjassa luodaan uutta sekä ihmis- että eläinrintamalla geenimanipulaation avulla. Tarinasta tekee karmaisevan se, että samalla tiellä ollaan geenimanipulaation kehittelyssä juuri nyt. Toivottavasti Atwoodin tulevaisuudenkuva ei ole ennustus. Kyseessä on heittämällä yksi parhaista dystopioista ikinä. Siitä tulee mieleen vanha sanonta siitä, kuinka tie Helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Hyvistä aikomuksista tämäkin katastrofi alkaa...
Viisi muuta kirjaa, joissa syntyy tai luodaan jotain uutta:
Morgan, Kass: The 100
Pullman, Philip: Rehti mies Jeesus ja kieromieli Kristus
Untinen-Auel, Jean M.: Luolakarhun klaani
Utrio, Kaari: Vaskilintu
Valtonen, Jussi: He eivät tiedä mitä tekevät

maanantai 13. elokuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 33. Selviytymistarina
Vanki nimeltä Papillon
Charrière, Henri
1992
514 sivua
Oman henkilökohtaisen lukulistani tyhjentäminen jatkuu tällä omaan kulttimaineeseensa nousseella teoksella. Vanki nimeltä Papillon on epäilemättä yksi vankiloiden lainatuimmista klassikoista ja lieneepä moni muukin sen lukenut. Omaelämäkerrallisena teoksena se ovaa lukijalleen uskomattoman maailman, sellaisen jollaista ei uskoisi tai toivoisi olevan olemassakaan. Tämä se on selviytymistarina jos mikä!
Kirja on täynnä seikkailuja ja jännittäviä tapahtumia. Vankilan elämä, paatuneiden rikollisten välinen ystävyys ja kilpailu, sekä enemmän tai vähemmän korruptoituneiden vanginvartijoiden elämä on kuvattu elävästi ja todentuntuisesti. Useammissakin kohdissa teksti saattaa yllättää paitsi raakuudellaan niin myös tapahtumien laadulla. Itse en ainakaan olisi osannut kuvitella vankilaelämän ja paon olevan kuvatun kaltaista.
Vanki nimeltä Papillon on raskasta luettavaa, mutta löytyy kirjasta huumoriakin. Tutustumisen arvoinen teos, muttei ehkä kaikkein herkimmille sopiva. Suosittelisin myös ottamaan jotain aiheeltaan kepeämpää lukupariksi.
Viisi vinkkiä kirjoista, jotka myös ovat selviytymistarinoita:
Conroy, Pat: Suuri Santini
Hawley, Noah: Ennen syöksyä
Manninen, Laura: Kaikki anteeksi
Murad, Nadia: Viimeinen tyttö: olin Isisin vankina
Volanen, Jarkko: Hiekankantajat
Täti kuittaa.
maanantai 6. elokuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
Night School - Yön valitut
Daugherty, C.J.
2013
477 sivua
Kesäloman kunniaksi (ja syksyn kirjavinkkauskeikkoja odotellessa) heitetään kehiin jotain ällöttävän kliseistä, romanttista ja ennalta-arvattavaa. Muori on ehtinyt lukea vasta muutaman luvun, mutta silmiä on tullut pyöriteltyä jo moneen kertaan. Joku uusi ideantapainen ehkä on tulossa, toivottavasti, tai muori ei kyllä pääse loppuun asti itkemättä (muutama epäuskoinen naurahdus on jo päässyt).
Mutta asiaan. Allie Sheridan, teini, on järjestänyt itsensä niin monta kertaa erilaisiin ongelmiin ja tullut potkituksi ulos niin monesta koulusta, että vanhemmat alkavat olla epätoivoisia. Alliehan toki vain reagoi veljensä katoamiseen (klisee), mutta kukaan ei ymmärrä häntä (klisee). Vanhemmat lähettävät hänet salaperäiseen huippukalliiseen sisäoppilaitokseen (kuinka ollakaan), jossa vallitsevat kummalliset säännöt ja eriskummallinen ilmapiiri (jännä juttu). Äkkiä Allie huomaa olevansa osa orastavaa kolmiodraamaakin (kliseeeeee!) kaiken muun uuden ja ihmeellisen lisäksi. Pinnan alla kuitenkin piilee jotakin, josta muorilla on toiveikas vainu. Nähtäväksi jää toteutuuko etäinen lupaus vai ei, mutta todennäköisesti tämä opus päätyy joka tapauksessa muorin yläkouluvinkkauspakkiin. Jollekin luokalle. Koska ällöromantiikka vaan uppoaa lukijakuntaansa. Kliseineen kaikkineen. Ihan kohtalaisen vetävästi kirjoitettu juttu kuitenkin, joten kaipa sen saa lukaistua.
Viisi muuta kirjaa, joissa käydään koulua tai opiskellaan:
Bourne, Holly: Oonko ihan normaali?
Conroy, Pat: Salaliitto
Rawlings,J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi
Riordan, Rick: Salamavaras
Tartt, Donna: Jumalat juhlivat öisin
Muori kuittaa.
maanantai 30. heinäkuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 31. Kirjaan tarttuminen pelottaa
Tämä Lukuhaasteen kohta on lukijakohtainen, joten tässä ovat Muorin ja Tädin valinnat:
Se
King, Stephen
2015
1 138 sivua
Tähän kirjaan tarttuminen pelotti minua paristakin syystä. Ensinnäkin pelkään pellejä ja ainakin uusintapainoksen kannen pelle on monesti tuijotellut minua uhkaavasti kirjastossa käydessäni. Onneksi sain hankittua opuksen itselleni e-kirjana, joka vei osan yhdestä pelostani pois. Nyt kantta ei turhan usein tarvinnut tuijotella. Se on kirjana melkoinen järkäle. Pelkäsinkin, miten jaksaisin pitää massiivista opusta sylissäni. E-kirjana tabletilta lukiessa myös tämä pelko poistui.
Sehen tarttumisessa pelotti minua myös kirjan maine. Se on ansainnut oman kulttimaineensa ja jo useammat sukupolvet ovat nauttineet kirjasta ja sen maailmasta. Pelkäsinkin, että olisin itse asettanut odotukset liian korkealle. Näiden pelkojen saattelemana tartuin kuitenkin kirjaan. Ja huomasin, että jouduin sittenkin vähän pettymään...
Se on hienosti kirjoitettu teos, joka kuvaa hyvin omia aikojaan. Siinä on vitsejä ja tapahtumia, jotka selvästi aukeavat paremmin vähän vanhemmalle lukijalle. Nyt joidenkin tilanteiden huvittavuus tuntui menvän minulta kokonaan ohitse. En ymmärtänyt niiden huumoriarvoa, sillä se poikkesi sen verran omastani. Kirjassa tapahtumat jakautuvat nimittäin kahdelle tasolle, kahteen eri aikaan. Toisessa eletään 1950-lukua ja päähenkilöiden lapsuutta. Toinen taas jatkaa tarinaa heidän ollessaan jo aikuisia. Silloin eletään 1980-lukua, jonka loppupuolella itse vasta synnyin. Uskon vahvasti, että osan kirjan tapahtumista ymmärtää paremmin jos on kasvanut tai tuntee paremmin amerikkalaista kulttuuria.
Kaikesta huolimatta Se on jännittävää luettavaa, vaikkei kaikkia viittauksia ja vitsejä ymmärtäisikään. Kirja on ehdottomasti ansainnut maineensa, joskin nykylukijan on otettava huomioon juuri aikojen välinen ero. Suosittelen kuitenkin mielelläni kirjaa lukijoille, jotka haluavat elämäänsä hiukkasen kauhia, mutta jaksavat vartoa sen tulemista. Tässä kirjassa tapahtumat kun eivät aina ole mitenkään räjähdysherkkiä.

Viisaan miehen pelko
Rothfuss, Patrick
2015
955 sivua
Patrick Rothfuss räjäytti joitakin vuosia sitten tiensä muorin tietoisuuteen kirjallaan Tuulen nimi. Fantasia enää harvoin jaksaa yllättää, tai edes vetää mukanaan, joten jokainen oikeasti hyvä kirja iskee aika kovaa. Tuulen nimi vei mukanaan ensimmäisestä luvusta alkaen ja piti pintansa loppuun saakka. Harvoin, toooodella harvoin, sitä enää törmää kirjailijaan, joka saa fantasiaansa jotain uutta ja tuoretta ja lisäksi niin vetävän juonen (ja hyvät henkilöt toki), että muori jaksaa vaivautua muutamaa lukua pidempään. Surutta jää kesken jos ei jaksa vetää. Liki tuhatsivuinen järkäle tuli ahmaistua parissa illassa. Jatko-osan suomennosta ei meinannut millään malttaa odottaa, mutta lopulta odotus palkittiin. Joulupukki kolautti vuonna 2015 (kirjaimellisesti) muorin varpaille tämän kirjan.
Mutta mutta... Edelleen se odottelee lukemistaan. Syystä että muori ei uskalla aloittaa. Entäs jos se on täydellinen floppi? Entä jos se ei lainkaan lunasta edeltäjänsä asettamia odotuksia? Entä jos muori vihaakin tätä kirjaa, eikä jaksa lukea loppuun? Entä jos Rothfuss onkin tällä kertaa sössinyt koko homman ja julkaissut tasapaksua, latteaa ja mitäänsanomatonta fantasiantapaista loistavan alun jatkoksi!? Tai entä jos Viisaan miehen pelko onkin ihan yhtä loistava kuin Tuulen nimi, eikä muori jaksa odotella trilogian viimeistä osaa? Että kävi miten kävi, pelottavaa tähän kirjaan tarttuminen on. Nyt muori kuitenkin on pyhästi päättänyt ryhdistäytyä ja ottaa työn alle tämän kirjan. Ihan pian.
Jokainen viisas mies pelkää kolmea asiaa, sanoo Rothfussin loistava (ja ah kuinka ihanan raivostuttava) päähenkilö Kvothe. Kirjan aloittaminen ei ole yksi niistä. Muoripa vaan ei olekaan viisas mies, joten saa kaikessa rauhassa pelätä mitä lystää.

maanantai 23. heinäkuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan
Kun suuret sortuvat
Follett, Ken
2011
876 sivua
On tainnut tulla jo aika selväksi, että Follett kuuluu muorin ehdottomiin suosikkikirjailijoihin. Tämän kirjan aloittama Vuosisata-trilogia löytyy muorin hyllystä kunniapaikalta, joskin sen viimeinen osa odottelee vielä aikaa parempaa. Follett seuraa trilogiassaan viiden perheen elämää. Näitä viittä perhettä hän kuljettaa läpi maailman myrskyjen ensimmäisestä maailmansodasta kylmän sodan vuosiin asti. Follettin taito luoda eläviä henkilöitä korostuu tässä trilogiassa, jossa seurataan vuosikymmenestä toiseen samojen sukujen elämää.
Ensimmäinen osa, Kun suuret sortuvat, vie lukijan ensimmäisen maailmansodan aikaan Englannissa, Venäjällä, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Follet kuvaa tavallisten ihmisten elämää suurissa mullistuksissa. Hän kertoo tarinoita tavallisista ihmisistä, jotka eivät halua enää tyytyä tavanomaiseen. Kaivosmiehen pojasta, joka haluaa olla enemmän ja jotain muuta kuin kaivostyöläinen. Palvelustytöstä, joka tulee raskaaksi isännälleen, mutta ei halua valita tavanomaisinta tietä. Venäläisestä työläisestä, joka säästää päästäkseen Amerikkaan, mutta jonka surullinen kohtalo itkettää lukijaakin. Ihmisistä sodassa ja sodan varjossa. Mutta ennen kaikkea ihmisistä, jotka jaksavat uskoa ja toivoa, että maailmalla on tarjota jotakin parempaa. Ihmisistä, jotka rakentavat itse tulevaisuuttaan. Ja samalla, kuin huomaamatta, Follett avaa lukijalle oikeaa historiaa. Niin taidokkaasti hän sen tekee, että lukija ahmaisee hurjat tiiliskivet kuin huomaamattaan. Nautinnolla.
Viisi muuta kirjaa, jotka liittyvät ensimmäisen maailmansodan aikaan:
Boyne, John: Kuudes mies
Hemingway, Ernest: Jäähyväiset aseille
Lemaitre, Pierre: Näkemiin taivaassa
March, William: Komppania K
Morpurgo, Michael: Sotahevonen
Muori kuittaa.
maanantai 16. heinäkuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 29. Kirjassa on lohikäärme
Lohikäärmeen silmät
King, Stephen
1993
324 sivua
Lohikäärmeen silmät on Kingin erilaisempaa tuotantoa. Se on fantasiakirja, oikeastaan aikuisten satu. Kaikkitietävä kertoja kertoo tarinaa, jossa on prinssejä ja metsästäjiä ja tietenkin myös paha ja ilkeä velho. Ja lohikäärme. Olkoonkin, että tässä tapauksessa lohikäärme on suurimman osan kirjasta vain koristeena metsästysvoittoja sisältävän huoneen seinällä. Mutta siltä paikaltaan se näkeekin kaikenlaista...
Itse pidän tarinasta paljon. Vaikka se on selvästi satu ja pitää sisällään monia satujen kliseitä, on se silti viihdyttävä ja nappaa parhaimmillaan lukijansa mukaan. Tarkkaavaisimmat lukijat - tai he, jotka ovat Kingin kirjoja enemmänkin lukeneet - voivat myös huomata viittauksia joihinkin toisiin Kingin kirjoittamiin kirjoihin. Tai sitten tämän luettuaan voi huomata viittauksia toisissa kirjoissa tähän kirjaan. Kannustaa minusta mukavasti lukemaan enemmänkin herran kirjoittamaa fantasiaa. Etenkin kun se voi olla näinkin hauskaa luettavaa.
Uskoisin, että Lohikäärmeen silmät menisi luettavana myös vähemmän fantasiaa lukeneille ihmisille. Sillä vaikka maailma selvästi on fantasiamaailma, ei siellä ole liikaa magiaa ja muita "kummallisuuksia". Sen sijaa kaikille tuttuja lapsuuden satujen elementtejä löytyy runsaasti, joten lukija tuntee olevansa turvallisilla vesillä. Sen lisäksi Kingin käyttämä kertoja on mainio vihjaillessaan tulevista tapahtumista ennakkoon mutta kuitenkaan paljastamatta aivan kaikkea.
Itse valitsin tämän kirjan osaksi haastetta, sillä se on oma hyllynlämmittäjäni ja osa Stephen King -lukuprojektiani. Pari kärpästä siis kuitattu yhdellä kirjalla.
Viisi vinkkiä kirjoista, joissa on myös lohikäärme:
Borges, Jorge Luis: Kuvitteellisten olentojen kirja
Ishiguro, Kazuo: Haudattu jättiläinen
Knaak, Richard A.: Human legenda
Novik, Naomi: Kuninkaan lohikäärme
Williams, Liz: Kultainen lohikäärme
Täti kuittaa.
maanantai 9. heinäkuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
Follett, Ken
1999
438 sivua
Ken Follett kuuluu muorin lemppareihin. Iso osa kyseisen herran kirjoista löytyy muorin omasta hyllystä, muiden joukossa tämä Eedenin vasara. Follett osaa kertoa tarinansa erittäin hyvin olipa kyseessä sitten jännäri tai historiallinen romaani, joita kumpiakin hän on kirjoittanut vallan vaikuttavan määrän. Jos et ole kokeillut Follettia ennen, kannattaa tarttua alkulämmittelynä vaikkapa tämän postauksen kirjaan, tai vaihtoehtoisesti kirjaan Paikka nimeltä Vapaus. Sen jälkeen voikin solahtaa keskiaikaiseen Englantiin Taivaan pilareissa tai ensimmäisen maailmansodan Eurooppaan kirjassa Kun suuret sortuvat. Pick one, muori on valmis vannomaan ettet pety.
Eedenin vasara sijoittuu kirjoitusajankohtaansa, eli noin 20 vuoden taakse. Tarinan keskiössä on Priest, epäsovinnaista elämää kommuunissa elävä mies, jonka maailma on romahtamassa. Laakso, jossa kommuunin farmi sijaitsee, on joutumassa veden alle. Katoamassa on Priestin koko elämä. Ystävät kommuunista joutuvat hajaantumaan eri suuntiin, eivätkä välttämättä enää koskaan tapaa. Jotkut ovat jo lähteneet, etsineet työpaikan ja muuttaneet perheineen pois, mutta Priest ei pysty elämään tavanomaista elämää. Hänen elämänstä on laaksossa, jota tuho uhkaa. Priest ei anna kuitenkaan periksi, vaan laatii suunnitelman elämäntapansa pelastukseksi. Kalifornialaiset pelkäävät maanjäristyksiä kuollakseen, joten Priest päättää järjestää sellaisen uhkaillakseen ja kiristääkseen hallitusta jättämään hänen laaksonsa rauhaan.
Tässä tarinassa kiehtoo epätoivoisen miehen epätoivoinen yritys pelastaa kaikki mikä hänelle on tärkeää. Kuvaus kommuunista ja ihmisten elämästä. Tuskallinen vimma, jolla Priest yrittää elää omanlaistaan elämää ja pysäyttää hetken maailmassa, jossa mikään ei pysähdy. Lukija tuntee kaikki tunteet, elää kaikki vaiheet ja itkee lopussa Priestin kanssa ja puolesta. Follett vaan osaa.
Muita kirjoja, joiden nimessä sanat ovat aakkosjärjestyksessä:
Conroy, Pat: Aaltojen soitto
Gerritsen, Tess: Hiljainen tyttö
Irving, John: Garpin maailma
Lewis, Beth: Suden tie
Long, Jeff: Helvetin piirit
Muori kuittaa.
maanantai 2. heinäkuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
Kudottujen kujien kaupunki
Itäranta, Emmi
2015
334 sivua
Itärannan tyyli kirjoittaa on runollista ja kaunista. Se on helppolukuista ja hänen kirjoissaan tuntuu tapahtuvan asioita useammalla eri tasolla. Helpolla lukija ei pääse, vaikka niin voisi aluksi kuvitella. Ehei, sillä Itärannan tapaan kirjoittaa kuuluu tietynlainen niukkasanaisuus. Hän ei kerro kaikkea kertojahahmosta eikä maailmasta, jossa eletään. Lukija saa lukemisen lomassa kutoa useitakin lankoja yhteen (heh heh).
Kudottujen kujien kaupunki on kertomus erilaisesta maailmasta, erilaisesta yhteiskunnasta. Tässä yhteiskunnassa jokaisella on paikkansa ja tehtävänsä ja tässä yhteiskunnassa unien näkeminen on vaarallista ja tuomittavaa. Tässä maailmassa salaa unia näkeviä vainotaan ja säännölliset tulvat pyyhkivät saaren ylitse rytmittäen elämää. Tässä maailmassa kutoja Eliana alkaa selvittämään mykän nuoren naisen salaisuutta. Salaisuutta, jonka juuret uppoavatkin syvemmälle koko saaren menneisyyteen kuin mitä hän olisi aluksi voinut uskoa...
Kahden naisen välinen rakkaus nousee lopulta merkittävään osaan koko kertomusta, vaikkei se olekaan kirjan pääasia. Se antaa kuitenkin tarinalle kauniin ja luonnollisen vivahteen, sävyttää ja syventää sitä. Olenkin oikein tyytyväinen siitä, että saatoin kuitata tämän lukuhaasteen kohdan Itärannan kirjalla. Aion todennäköisesti jatkossakin pitää hänen tuotantoaan silmällä. Uusia odotellessa siis.
Viisi vinkkiä kirjoista, joissa myös on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta:
Cunningham. Michael: Tunnit
Enoranta, Siiri: Nokkosvallankumous
Grímsdóttir, Vigdís: Z - rakkaustarina
Markkula, Inkeri: Kaksi ihmistä minuutissa
Rendell, Ruth: Kerro, kerro kuvastin
Täti kuittaa.
maanantai 25. kesäkuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
Tämä Lukuhaasteen kohta on lukijakohtainen, tässä esittelyssä ovat Muorin ja Tädin valinnat:
Täti kuittaa.
Viha jonka kylvät
Thomas, Angie
2017
426 sivua
Muori voisi heittää tikkaa karttapalloon ja taatusti osuisi sellaiseen paikkaan, jossa ei ole käynyt. Paikan valinta ei siis ollut lainkaan hankalaa, mutta hankalaksi osoittautui sopivan kirjan valinta. Tämä kirja valikoitui siksi, että sijoittuu sekä paikkaan (slummi Yhdysvalloissa) että kulttuuriin, joka on väistämättä suomalaiselle aivan vieras. Kulttuuriin, jossa lapselle on pitänyt 12-vuotiaana opettaa miten toimitaan jos poliisi pysäyttää.
Tarina alkaa bileistä, joissa yllättäen ammuskellaan. 16-vuotias Starr, kirjan päähenkilö, poistuu bileistä kaverinsa Khalilin kanssa autolla. Nuoret eivät pääse pitkälle, kun valkoinen poliisi pysäyttää heidät. Khalil ammutaan kadulle. Starr odottaa ambulanssia, muita poliiseja ja vanhempiaan polvillaan kadulla, kädet Khalilin veressä, poliisin tähdätessä häntä koko ajan aseellaan päähän. Sydän särkyy, sekä Starrin vanhemmilta että lukijalta.
Starrin täytyy todistaa oikeudessa poliisia vastaan. Kertoa kuinka valkoinen poliisi ampui mustan pojan kadulle silmää räpäyttämättä, väittäen itsepuolustukseksi. Kuunnella, kuinka Khalilista tehdään yleisön silmissä huumekauppias, joka ansaitsi kohtalonsa, suorastaan tilasi sitä. Kuinka paljon rohkeutta vaatii Starrilta astua esiin, kertoa mitä todella tapahtui, puolustaa Khalilia massoja vastaan. Kuinka paljon sattuu kertoa ystävilleen valkoisen maailman paremmassa koulussa olevansa kotoisin slummista, jossa ihmishenki on arvoton. Kuinka 16-vuotiaana täytyy nähdä jo toisen ystävän kuolevan kadulle.
Muori tarvitsi muutaman nenäliinan lukiessaan. Tarina on vahva, hyvin kirjoitettu ja uskottava. Puhekielisyys tekee siitä helposti luettavan, joskin se ehkä aikuista lukijaa (aikuisempaa kuin muori) saattaisi jossain määrin häiritä. Joka tapauksessa aivan tajuttoman hyvä stoori.
Muori kuittaa.
Hänet täytyy tappaa
Christie, Agatha
1989
203 sivua
Dame Christien Poirot-kirjat ovat jännityskirjallisuuden klassikkoja. Ja itselläni on menossa oma lukutavoitteeni, jossa ne kaikki pitäisi saada luetuksi. Vielä on muutamia jäljellä, sillä aivan kaikkia en ole onnistunut omaan (tai siis siskon) hyllyyn löytämään. Mutta eivätköhän ne loputkin jostain ajan kanssa löydy.
Tässä kirjassa Poirot on ihailemassa Jerusalemia ja Petran kalliokaupunkia. Näissä maisemissa en ole itse käynyt, mutta ne voisivat kieltämättä olla kiinnostavat ja upeat nähdä. Joskin itse tyytyisin varsin mielelläni pelkästään maisemien ja historiallisten kohteiden ihailuun ilman murhaa lisämausteena...
Hänet täytyy tappaa on televisiosovituksestaan jonkin verran poikkeava kirja. Tai siis televisiosovitus poikkeaa jonkin verran kirjasta. Kumpikin version on viihdyttävä ja jännittävä ja tarjoaa mukavasti aivopähkinää lukijalle tai katsojalle. Kirjassa tapahtumia seurataan useamman eri henkilön kautta, jolloin täyttä kokonaisuutta tapahtumista ei pääse syntymään ilman rutkaa päättelyä. Ja tätä päättelyä vaikeuttavat tietysti Poirotin mielenkiinnon kohteiksi joutuvien ihmisten tekemät omat päätelmät. Perheenjäsenet kun pyrkivät suojelemaan toisiaan samalla kun muut retkelle osallistujat tekevät omia ratkaisujaan ja päätelmiään... Pähkinää kerrakseen!
Täti kuittaa.
Viha jonka kylvät
Thomas, Angie
2017
426 sivua
Muori voisi heittää tikkaa karttapalloon ja taatusti osuisi sellaiseen paikkaan, jossa ei ole käynyt. Paikan valinta ei siis ollut lainkaan hankalaa, mutta hankalaksi osoittautui sopivan kirjan valinta. Tämä kirja valikoitui siksi, että sijoittuu sekä paikkaan (slummi Yhdysvalloissa) että kulttuuriin, joka on väistämättä suomalaiselle aivan vieras. Kulttuuriin, jossa lapselle on pitänyt 12-vuotiaana opettaa miten toimitaan jos poliisi pysäyttää.
"Tee täsmälleen niinku poliisi käskee.
Pidä kädet näkyvissä. Älä tee äkkinäisiä liikkeitä.
Puhu vain kun sua puhutellaan."
Tarina alkaa bileistä, joissa yllättäen ammuskellaan. 16-vuotias Starr, kirjan päähenkilö, poistuu bileistä kaverinsa Khalilin kanssa autolla. Nuoret eivät pääse pitkälle, kun valkoinen poliisi pysäyttää heidät. Khalil ammutaan kadulle. Starr odottaa ambulanssia, muita poliiseja ja vanhempiaan polvillaan kadulla, kädet Khalilin veressä, poliisin tähdätessä häntä koko ajan aseellaan päähän. Sydän särkyy, sekä Starrin vanhemmilta että lukijalta.
Starrin täytyy todistaa oikeudessa poliisia vastaan. Kertoa kuinka valkoinen poliisi ampui mustan pojan kadulle silmää räpäyttämättä, väittäen itsepuolustukseksi. Kuunnella, kuinka Khalilista tehdään yleisön silmissä huumekauppias, joka ansaitsi kohtalonsa, suorastaan tilasi sitä. Kuinka paljon rohkeutta vaatii Starrilta astua esiin, kertoa mitä todella tapahtui, puolustaa Khalilia massoja vastaan. Kuinka paljon sattuu kertoa ystävilleen valkoisen maailman paremmassa koulussa olevansa kotoisin slummista, jossa ihmishenki on arvoton. Kuinka 16-vuotiaana täytyy nähdä jo toisen ystävän kuolevan kadulle.
Muori tarvitsi muutaman nenäliinan lukiessaan. Tarina on vahva, hyvin kirjoitettu ja uskottava. Puhekielisyys tekee siitä helposti luettavan, joskin se ehkä aikuista lukijaa (aikuisempaa kuin muori) saattaisi jossain määrin häiritä. Joka tapauksessa aivan tajuttoman hyvä stoori.
Muori kuittaa.
maanantai 18. kesäkuuta 2018
Helmet Lukuhaaste 2018: 25. Novellikokoelma
A Killer Thriller Collection - Eight The Hard Way
Stephenson, Nick (toim.)
2013
261 sivua
Tämän jännärikokoelman hankin joitain vuosia sitten Amazonista kun sen ilmaiseksi sai. Siitä pitäen se on odottanut e-kirjahyllyssäni luetuksi tulemista, joten nyt oli korkea aika antaa sille mahdollisuus.
Kokoelman novellit ovat erimittaisia ja minusta laadultaan melkoisen vaihtelevia. Osaa niistä saattaisin jopa rakenteensa perusteella pitää miltei pienoisromaaneina, niin valmiita kokonaisuuksia ne ovat. Osa on hyvin rakennettuja pieniä maistiaisia siitä, mitä lukijalle voi tulla vastaa jos hän lähtee lukemaan pidempiä tarinoita samoista sankareista. Mielestäni nämä useiden eri kirjailijoiden teoksia sisältävät novellikokoelmat ovat oiva tapa tutustua uusiin kirjailijoihin ja heidän hahmoihinsa ja kirjoitustyyleihinsä.
Eight The Hard Way kuljettaa lukijaa monenlaisissa jännittävissä tapauksissa kuten panttivankitilanteessa, sukulaisnaisten lomareissulla tai rosmoilukeikalla... Vauhtia ja yllätyksiä piisaa, joten tässä on mielestäni hyvää luettavaa kesäksi tai vaikka bussiin työmatkoille.
Viisi vinkkiä kirjoista, jotka ovat myös novellikokoelmia:
Chambers, Robert W.: Keltainen kuningas
Gappah, Petina: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta
James, P. D.: Mistelimurha ja muita kertomuksia
Koskinen, J-P: Pariisinvihreä työhuone
Sadelehto, Markku (toim.): Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia
Täti kuittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)